maanantai 17. joulukuuta 2012

Hintamerkinnän harjoittelua




Oranssi

Oranssi 

- oranssi väri on saanut nimensä appelsiiniltä 8mm. vanha ranska orenge, Eng. orange) Appelsiinipuu (Citrus aurantius) on ikivihreä ja siksi myös oranssiin väriin on liitetty hedelmällisyys. Se kertoo tehokkuudesta.

- Oranssi on sekundääri- eli väliväri ja sitä saadaan sekoittamalla punaista ja keltaista.

- Muinaisen maailman värjäysväreihin kirkas oranssi ei kuulunut.

- Sanotaan, että oranssi vaikuttaa kaikkein kuumimmalta väriltä. Oranssi lisää ruokahalua. Oranssi sana on voima, menestys, viehätysvoima, vetovoima, auktoriteetti ja ilo. Monessa paikassa oranssi yhdistetään halpuuteen.

- Oranssi vaikuttaa suoritus- ja pätemisen tarpeisiin. Se auttaa lapsia muistamaan paremmin. Oranssi kertoo elinvoimasta, suoraviivaisuudesta ja itsekeskeisyydestä.

- Oranssi on tuttu väri mm. eräissä tehokkaissa puhdistusainepakkauksissa, mm. eräissä viemärinpuhdistusaineiden pakkauksissa. Musta rasti oranssilla pohjalla on tuotteissa myrkyn merkki.



Kulttuurit ja tavat

- Punainen (siis oranssi) tukka oli hyvin suosittu muinaisessa Roomassa Englannissa punaiset hiukset tulivat suosituiksi 1500-luvulla.

- Keskiajalla oranssia sävyä saatiin mönjästä, joka tehtiin kuumentamalla valkoista lyijyä pitkään tulella. Sitä käytettiin sekä taidemaalauksessa että paksujen käsikirjoitusten värittämiseen. Oranssia saatiin myös hyvin myrkyllisistä orpimentista sekä realgaarista, josta tuli parempi oranssi, mutta joka ei sopinut yhteen lyijy- tai kuparipohjaisten sävyjen kanssa.

- Kiinassa, kuten Japanissakin oranssi liittyy onnellisuuteen ja rakkauteen.

- Buddhan väri; myös buddhalaisten munkkien kaavun väri. Buddhalaisessa taiteessa oranssi kuvasi valaistumisen korkeinta tasoa. 



-  Oranssihtava persikan väri on hinduille pyhä väri. Intian kansallislipussa oranssi symboloi kärsimystä.

- Irlannissa oranssilla on poliittista ja uskonnollista symboliikkaa: se liitetään protestantteihin.

- Useissa maissa oranssi liitetään postilaitokseen ja joissakin maissa oranssia kutsutaan 'postiväriksi'

- Ukrainalaisessa kulttuurissa oranssi symboloi voimaa, kunnianhimoa ja kestävyyttä sekä symboloi aurinkoa ja tulta.

- Persialaisissa matoissa oranssin on sanottu merkitsevän kiintymystä.

- Singaporessa ja Malesiassa oranssi on puhelinkoppien väri.

- Amerikassa vankila-asusteiden väri.

- USAssa oranssi liittyy mm. halloweeniin ja kiitospäivään. Kun Halloween-juhlinta on ilmiönä siirtynyt myös jossain määrin Eurooppaan, myös Suomalaisessa marraskuisessa katukuvassa on alkanut näkyä oransseja kurpitsakoristeita ja jopa oransseja Halloween-donitseja.

- Sininen on oranssin vastaväri eli komplementtiväri. Oranssia pidetään luonteeltaan lämpimänä värinä.

- Oranssin vivahteita on monia. Huomiota herättäviä, räikeimpiä sävyjä käytetään varoitusväreinä rakennustyö- ja onnettomuuspaikoilla auto- ja lentoliikenteessä. Lentäjien varoittamiseksi mastoissa ja korkeissa rakennuksissa käytetään usein "international orange" -sävyä, joka näkyy kauas huonossakin säässä. Vähennettäessä valööria saadaan samoilla aallonpituuksilla maltillista ruskeaa väriä, jota voidaan käyttää esimerkiksi suojavärinä metsässä.


Etymologia



Suomen sana oranssi on lainattu ruotsin kautta ranskan sanasta orange, joka merkitsee sekä appelsiinia että sen väriä.




Oransseja symboleita



Hollannin kuninkaalliset pitävät oranssia tunnusvärinään kuten myös maan urheilujoukkueet.

Oranialaisveljeskunta on Pohjois-Irlannin protestanttien tätä väriä suosiva kansalaisjärjestö.

Ukrainan presidentinvaaleissa oranssi oli länsimielisen presidenttiehdokkaan Viktor Juštšenkon kannattajien tunnus. Oranssista on tullut liberaalin vallankumouksen väri entisissä sosialistisissa maissa.

Norsunluurannikon jalkapallomaajoukkueen peliasu on oranssi.

Helsingin metron tunnusväri on oranssi.
















Lahjakkaan näyteikkuna


Tein lotan kanssa lahjakkaat näyteikkunan.




Tässä 2 kuvaa ennen ku ruvettiin tekemään joulunäyteikkunaa..



Ja tässä kuvia valmiista ikkunasta ja selvitystä siitä mitä tehtiin...
Ensiksi katsoimme mitä ikkunaan voisi laittaa (mitä tavaroita liikkeessä on) ja mietittiin mitä laitettaisiin ikkunaan ja miten. Sitten otettiin ylimääräiset tavarat pois ikkunasta. Liikkeen omistaja sanoi että liikkeen kylttiä, tikkaita, punasta mekkoa&"mekkotankoa" eikä sauna tuotteita saa liikuttaa/ne pitää jättää ikkunaan.



Päätimme ettei ikkunasta tule liiaan täysi ja, että se olisi mielenkiintonen ja sisältäisi pieniä yksityiskohtia. Haastavaksi ikkunan tekemisen teki tavarat joita ei saanut siirtää tai ottaa pois. Esim. ikkunan keskellä oleva kyltti oli aika hallitseva ja joutui miettimään sen takia miten tavarat ikkunaan saisi järkevästi.

Ihan ensiksi laitettiin tavaravarastossa olleet vanhat tumman ruskeat lankut ja raahattiin niitä ikkunaan, että tulisi vähän sellainen vanhan mökin/talli yms. tunnelma. Ja ne myös tuovat ikkunaan syvyyttä ja rajaavat sitä kehysten tapaan.

Päätimme laittaa lankkuun roikkumaan joulusukan ja laitoimme joulusukan sisään tontut, ettei ne  näyttäisi niin tylsille. Ja että ikkunassa olisi ympäriinsä tonttuja ja tarina jatkuisi.

Myyjä sanoi että meidän pitää laittaa ikkunaan noita sukkien yläpuolella roikkuvia puisia juttuja joissa on päitä. Minusta ne sopii tohon noitten joulusukkatonttujen kanssa.  


 
Laitoimme vielä lankuille istumaan tonttuja yksityiskohdaksi. Oli kiva kun heillä oli paljon tonttuja joita voitiin käyttää ikkunassa.


tältä näyttää oikea puoli. 

Yksityiskohtana tonttujen "piiri" metsässä. Ja takana "nuotio".
Lotta keksi laittaa tontut piirin koska se voi kiinnittää ihmisten huomion ja on osa "tarinaa". Ne myös tuovat ikkunaan syvyyttä kun kaikki tuotteet ei ole ihan samassa linjassa/tasossa.

 Keksin, että laitetaan pikku kuusiin koristeeksi rusetti koristeita ja ne kyltin molemmille puolille. Ne tekevät keskellä olevasta kyltistä sen näköisen, että sen kuuluu olla tuossa ja ne myös sitovat ikkunan kaksi (kyltillä jaettua) puolta toisiinsa.

Ylös viritimme jouluvalot "tähti taivaaksi" ja ne myös tasapainottavat ikkunaan jossa on muuten aika matalaa tavaraa/joka on "alapainotteinen". Näyteikkunan valoja ei voinut harmi vaan oikein säätää kun ei ollut spotteja vaan pelkkä pitkä loisteputki valaisin.

Ikkunan "tarina" on tonttujen valtaama jouluinen talli/mökki metsän keskellä. Ja koska ikkunaan piti jättää mm. sauna tuotteet niin se voi myös olla sauna täynnä tonttuja.

Ikkunalla myytävät tuotteet ovat: joulukoristeet, sauna tuotteet ja kyltti tietenkin myy muita liikkeen palveluita. Myytävien tuotteiden kohderyhmää ovat aikuiset, jotka haluavat ostaa jouluisia tuotteita lahjaksi tai itselleen. Omasta mielestäni onnistuin hyvin ja ikkunasta tuli kiva, jouluinen ja mielenkiintoinen.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Joulukattaus

Päätin tehdä joulukattauksen kahdelle. Väreinä käytin punaista ja sinistä. Aloitin ekana lautasista ja laseista. Päätin laittaa kaksi kynttilää jossa toisessa on joulukukkakoristelu ja laitoin myös sinisen kulhon keskelle,siitä valitettavasti puuttuu karkit,mutta päätin silti sen laittaa koska, se sopi niin hyvin tuohon keskelle kynttilöiden kanssa. Lopuksi sitten päätin laittaa jouluvalot ja kokeilla että, kävisikö ne tuohon kattaukseen ja mielestäni ne sopi tuohon täydellisesti.












                       Pimeessä otettu kuva.           





sunnuntai 25. marraskuuta 2012

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Mallinukketutkielma

ALEKSI 13


- Ensimmäinen Aleksi 13 -myymälä avattiin elokuussa vuonna 1967 Helsingissä Aleksanterinkadulla, tuttavallisemmin Aleksi 13:ssa, joka on sittemmin antanut nimensä koko myymäläketjulle.

- Aleksi 13 on suomalainen vaatemyymäläketju, joka tarjoaa asiakkailleen monipuolisen valikoiman laadukkaita, suomalaiseen makuun sopivia naisten ja miesten vaatteita, kenkiä ja laukkuja arkeen, juhlaan ja vapaa-aikaan. 

- Aleksi 13:sta löydät tunnetut kansainväliset vaatekonseptit ja monet mielenkiintoiset muotimerkit naisille ja miehille. Laukkuvalikoimat ja Pohjoismaiden suurin kenkäosasto tukevat muotiketjun monipuolista linjaa. Tavarataloistamme löydät tunnetuimmat laatumerkit ja viimeisimmät muotitrendit.











 













- Myymälän sisällä oli  muutama mallinukke ja ikkunassa ulkona oli kuusi. Nukeilla ei ollut päätä ja nuket oli mustia. Ulkona ja sisällä nukeilla oli vöitä, koruja ja huiveja asusteina. Mallinukeilla oli myös kengät.

- Vallitsevia värejä tuotteissa syksyllä ovat: punainen, ruskea ja musta.

- Kuvioita joita vaatteissa on käytetty: mekossa raitoja.

- Materiaaleina vaatteissa on käytetty polyesteriä, puuvillaa, viskoosia, elastaania, modaalia, polyamidia, akryyliä, mohairia, angoraa, pellavaa ja kierrätettyä villaa.

-  Näyteikkunan nukeilla vaatteet olivat aika siistejä. 



- Mallinuket viittasivat enemmän tulevaan syksyyn.


- Aleksi 13 tuotemerkit: rill`s , your face, Gerry Webber, Taifun collection, Tommy Hilfiger, Mac, kello, mare o`polo. tara jarmon, part two, bandolera, esprit, mexx, ois, b.young , vogue, j.a.p company, story, InWear, Luhta, Kookai, Selected, soyaconcept, Marc Lauge, Sandwich_  ja saint tropez.

- Spotti valot ovat tarpeeksi kirkkaat joten tuotteet näkyvät hyvin.

Jim & Jill

- Jim & Jilissä myydään sekä tytöille että pojille asusteita, kenkiä, laukkuja, paitoja, takkeja, housuja, mekkoja ja hameita. Kohderyhmään kuuluvat nuoret.


- Jim&Jillissä suurin osa mallinukeista oli laitettu näyteikkunaan ja sisälläkin niitä oli sopivasti.


- Sisällä ja ulkona olevat nuket oli valkoista muovia. Ottamilla mallinukeilla ei ollut päätä eikä hiuksia. Mallinukeilla ei myöskään ollut kenkiä.

- Ulkona ja sisällä mallinukeilla oli siistit vaatteet ja heillä oli myös vöitä, koruja, laukkuja ja huiveja asusteina.









- Värejä löyty laidasta laitaan mm. vihreää, mustaa, ruskeaa, sinistä ja oikeastaan kaiken värisiä vaatteita löytyi.

- Kuvioita joita vaatteissa on käytetty: raidat, täplät, ruudut ja kuviot.

- Materiaaleina vaatteissa on käytetty: puuvillaa, viskoosia, polyamidia, pellavaa, akryyliä, elastaania, villaa, polyesteriä, pitsiä ja tekonahkaa.

- Vaatteiden hinta laatu suhde on kohdallaan ja vaatteet vaikuttavat laadukkaille ja kestäville.

- Jim & Jilissä myytäviä merkkejä: Stocker, Only, Jack & Jones, Pieces, Cheap Monday, Karl Kani, Outfitters Nation, Blend, Ctrl, DC, Mic Mac, Skullcandy, Rut m.fl., Nümph, WeSC, Makia, Friis & Company, Fred Perry, Humör, Svea, Dry Lake, Rules by Mary, Knowledge Cotton Apparel, mint., elvine ja Object.

- Kaikkien mallinukkejen vaatteet viittasivat kouluun palaaminen.

- Spotti valot ovat sopivan kirkkaat joten tuotteet näkyvät hyvin. Valot on suunnattu niin etteivät ne häikäise asiakkaita silmiin.